Olen lähettänyt ulkomaalaisille ystävilleni sähköpostikyselyn yliopiskeluopiskelun menetelmäopinnoista. Tällä hetkellä olen saanut vastauksen Yhdysvalloista, Japanista ja Itävallasta.

 

Yhdysvaltalainen Samantha opiskelee kansainvälistä politiikkaa eikä muistaakseen ole osallistunut minkäänlaisille menetelmäkursseille yliopistossaan. Tosin eri kursseilla on puhuttu erilaisista lähestymistavoista. Menetelmän hän mieltää pohdinnaksi tai analyysiksi. Menetelmiä hän osasi nimetä kolme, haastattelu, feministinen tutkimus ja postkolonialistinen tutkimus. Meillä kahta jälkimmäistä kutsutaan teorioiksi tai lähestymistavoiksi.

 

Itävaltalainen Miriam on paneutunut aiheeseen hieman paremmin. Hän opiskelee markkinointia. Oman lopputyönsä hän aikoo tehdä toimintatutkimuksena, koska sen avulla voi päästä käsiksi työelämään. Suosituin menetelmä lopputöissä on kuitenkin haastattelututkimus. Menetelmän valinta ei ole lopputyötään aloittavan Miriamin mukaan kovin tarkkaa eikä siihen ohjata. Opintojen alussa ja lopussa on kaikille pakollinen menetelmäkurssi. Kursseilla on satoja osallistuja eri laitoksilta jopa eri tiedekunnista. Kurssien läpäiseminen on helppoa eivätkö opettajat ole kovin motivoituneita. ”Kun meidän kaikkien nyt kerran täytyy olla täällä, voimme kai samalla tehdä jotain hyödyllistäkin.” muistelee Miriam opettajansa sanoneen ensimmäisen vuoden menetelmäkurssilla. Kuulostaa kovin tutulta.

Japanilainen Kohei kertoo menetelmän valinnan olevan hyvin tärkeää japanilaisille opiskelijoille. Menetelmän valitseminen nimittäin vaikuttaa lopputyön ohjaajaan. Väärän menetelmän valinta saattaa tarkoittaa huonoa tai välinpitämätöntä ohjausta. Menetelmällisyys on journalismia opiskelevalle Koheille kuitenkin yliopistoa suurempi juttu. Journalismi on joka päivä tapahtuvaa menetelmän valintaa. ”Se mitä, mistä ja miten kerrotaan riippuu menetelmästä”, Kohei toteaa.