Käytin omassa työssäni taiteentutkimuksen piirissä kehitettyjä menetelmiä. Tunsin usein itseni yhteiskuntatieteelliseen tiedekuntaan opinnäytetyötään tekeväksi humanistiksi. Nyt olen kuitenkin tajunnut, että olen taiteentutkimuksen menetelmiä käyttävä yhteiskuntatieteilijä.
On äärimmäisen mielenkiintoista huomata, miten eri tavalla samoja tekstejä luetaan eri tiedekunnissa. Minusta minun tyylini on tietysti paras. Yhteiskuntatieteilijän lukutapa on praktinen. Tekstistä luetaan esiin se, mitä siitä halutaan lukea esiin. Menetelmä on politiikan väline, taustalla on aina halu muuttaa tai säilyttää jotakin.
Taiteentutkijat taas itse tutkimuskohde eli teos voi olla se tärkein. He eivät välttämättä ole osa tutkimaansa ilmiötä, vaan sen ihailijoita, ulkopuolisia tarkkailijoita. Siinä missä yhteiskuntatieteilijä on idealisti, humanisti on elitistinen fani.
Toinen ero on todellisuuden ja representaation suhde. Yhteiskuntatieteilijä aloittaa tekstin avaamisen asettamalla sen akselille essentialismi- konstruktionismi. Ovatko representaatiot kuvia todesta vai eletäänkö jo simulakrumissa ja mikä on eletyn elämän ja representaation suhde.
Kommentit